Pärnun kylpylät
Miksi lähteä Pärnuun kylpylälomalle?
Lähes 200-vuotinen kylpyläkulttuuri
Kun Pärnun kylpylä otti ensimmäiset kylpylävieraansa vastaan heinäkuussa 1838 eipä kukaan ehkä arvannut, että lähes 200 vuoden päästä Pärnu olisi Viron suosituin kylpyläkaupunki. Kylpyläkulttuuri kehittyikin suurin harppauksin 1800-luvun loppupuolella. Neuvostoaikoina kylpylä tarjosi terveyspalveluita työväelle ja Viron itsenäistyessä sen toiminta lakkautettiin. Nykyisin Pärnun Mudaravila on yksi kylpyläkaupungin tärkeimmistä symboleista. Vuonna 2014 kylpylän paikalle avautui korkeatasoinen Hedon Spa.
Nykyään Pärnun lukuisat kylpylähotellit tarjoavat monipuolisia ja laadukkaita terveys-, kauneus- ja majoituspalveluita.
Viiking kylpylän Viiking Saga -vesipuistossa voi rentoutua vaikkapa katolla sijaitsevassa viikinkiajan kota-saunassa. Tervise Sanatoorium on vuodesta toiseen yksi Viron suosituimmista kylpylöistä laajakirjoisine hoito- ja kulttuuritarjontoineen.
Tervise Paradisin sisään kätkeytyy valtava vesipuisto, johon mahtuu kerralla jopa 700 polskijaa. Pärnun kylpylät ovat vuosien saatossa mukauttaneet kylpylätarjontaansa suomalaisen matkailijan makuun sopivaksi ja sen vuoksi ne osaavat tarjota asiakkaillemme juuri sitä, mitä nämä onnistuneelta kylpylälomaltaan odottavat.
Lähde Ikaalisten Matkatoimiston järjestämälle Pärnun kylpylälomalle tutustumaan kaupungin ainutlaatuiseen kylpyläkulttuuriin ja huipputasoisiin kylpylöihin!
Kylpylämme Pärnussa

Tervis kylpylähotelli ⭐️⭐️⭐️+
Kylpylähotelli sijaitsee viehättävällä omakotialueella Pärnun vanhassa keskustassa. Hotellissa on kolme baaria, kahvila, kulttuurikeskus sekä spa- ja saunakeskus. Hotellin huonehinnat sisältävät aamiaisen.

Tervise Paradiis ⭐️⭐️⭐️⭐️
Kylpylähotelli, joka sopii erinomaisesti kaiken ikäisille. Sijaitsee aivan rannan läheisyydessä. Hotellissa on iso vesipuisto, modernit ja miellyttävät huoneet sekä useita palveluja. Pärnun keskustaan on noin 1,5 km matka. Hotellin huonehinnat sisältävät aamiaisen.

Viiking ⭐️⭐️⭐️
Viiking Spa on suosittu ja perinteikäs kylpylähotelli Pärnussa, joka tarjoaa monipuolisia kuntouttavia – ja ennaltaehkäiseviä hoitoja sekä erilaisia hemmotteluhoitoja. Se sijaitsee noin 1 km päässä sekä rannasta että keskusta-alueesta. Hotellin huonehinnat sisältävät aamiaisen.

Strand SPA & Conference Hotel ⭐️⭐️⭐️+
Iso ja hyvätasoinen hotelli meren tuntumassa, noin 2 km keskustasta. Hotellissa on ravintola, aulabaari, spa-osasto ja kuntosali. Hotellin huonehinnat sisältävät aamiaisen.

Hedon Spa & Hotel ⭐️⭐️⭐️⭐️
Hedon Spa & Hotel on 2014 kesällä avattu kylpylähotelli. Hotellin sijainti on ihanteellinen aivan rannan läheisyydessä, keskustaan on noin 1 kilometrin matka. Hotellin huonehinnat sisältävät aamiaisen.

Estonia Resort Hotel & Spa ⭐️⭐️⭐️⭐️
Estonia Resort Hotel & Spa -kylpylä sijaitsee Pärnun historiallisella huvila-alueella kävelymatkan päässä keskustasta ja Pärnun kuuluisasta merenrannasta. Hotellin huonehinnat sisältävät aamiaisen.

ESTONIA Medical Spa & Hotel ⭐️⭐️
Medical Spa & Hotel Estonia -kylpylä sijaitsee Pärnun historiallisella huvila-alueella kävelymatkan päässä keskustasta ja 300 metrin päässä Pärnun kuuluisasta merenrannasta. Hotellin huonehinnat sisältävät aamiaisen.

Wasa Resort ⭐️⭐️⭐️⭐️
Täysin uusi , upea 4 tähden Wasa Resort kylpylähotelli sijaitsee erinomaisella paikalla Pärnun ranta-alueen läheisyydessä. Keskustaan kävelee n. 10 minuuttia. Hotellin huonehinnat sisältävät aamiaisen, paitsi huoneistossa majoittuessa!
Pärnun kylpylälomat

Pärnun kylpyläloma
Pärnulla on pitkä kylpyläperinteet ja kaupungissa sinua palvelevat laadukkaat kylpylät. Järjestämme bussikuljetuksia Pärnuun ympäri vuoden, kesäisin joka päivä. Voit myös valita matkan omalla autolla, jolloin matkaat oman aikataulusi mukaan.

1 yö laivalla + Pärnun kylpyläloma
Pärnulla on pitkät perinteet kylpyläkaupunkina ja nykypäivänä tarjontaa riittää jokaiseen makuun. Pidä huolta terveydestäsi terveyskylpylässä tai hemmottele itseäsi uudemmissa hyvinvointikylpylöissä. Ensimmäinen yö vietetään laivalla, jonka jälkeen matkustetaan Pärnuun rentoutumaan!
Tutustu kaikkiin kylpylälomiin

Kylpylälomat
Hemmottelua, rentoutumista, hyvää oloa, liikuntaa, energiaa ja ihanaa yhdessäoloa! Kaikkea tätä tarjoavat IMT:n kylpylälomat. Kylpylälomalla saat täydellisen irtioton arjesta!