Talviloma Baltic Princessillä

antti-tuisku-laivakeikka

muumi-003

 

Talvilomien aikaan Baltic Princessillä esiintyvät koko perheen suosikit. Harri Hylje ja Muumi ilahduttavat lapsia  ja Silja Land-leikkitilasta löytyy lisää puuhasteltavaa. Mukana laivalla myös tähtiartisteja:

sanni-001 Suomalainen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä Sanni esiintyy 21.2.  Sanni sanoittaa itse kappaleensa. Häneltä on ilmestynyt kaksi albumia ”Sotke Mut” (2013) ja ”Lelu” (2015). Syksyllä 2015 Sanni osallistui myös ”Vain elämää”-ohjelmaan. Sannin tunnetaan esimerkiksi kappaleista ”Jos mä oon oikee”, ”2080-luvulla” ja ”Pojat”.

Cledos esiintyy 22.2.  lähdöllä. Cledos, on itähelsinkiläinen artisti, jonka omakustanne debyyttisingle ”Töis” nousi välittömästi viraalihitiksi julkaisunsa jälkeen kesällä 2017. Töis-musiikkivideota katsottiin YouTubessa yli 100 000 kertaa vajaassa kymmenessä päivässä, ja sitä on katsottu sittemmin jo yli 1,2 miljoonaa kertaa.

24.2. lähdöllä esiintyy Antti Tuisku. Antti Tuisku on uransa aikana täyttänyt niin klubeja kuin areenoitakin ja esiintynyt yhteensä sadoilletuhansille ihmisille. Antti teki ennen tauolle jäämistään Suomessa poikkeuksellisen ison areenakiertueen, jonka konserteissa kävi yhteensä yli 50 000 ihmistä. Antti Tuisku on palkittu kuudella Emma-pystillä, hänestä on tehty kolme kirjaa, hän on lanseerannut oman vaatemalliston ja ollut mukana lukuisissa tv-ohjelmissa.

Bussikuljetukset Baltic Princess:lle 

Joka päivä ma-pe 28.2. – 4.3. Ikaalinen-Tampere-Nokia-Huittinen-Turku -reitiltä.

Torstai 24.2. Karvia-Kankaanpää-Pori-Turku -reitiltä.




Oikeudet muutoksiin pidätetään! Huomioithan, että laivan esiintyjiin saattaa tulla muutoksia. Tarkistathan vielä ajantasaisen tilanteen laivayhtiön viihdekalenterista.